Digitalisaatio ja mobilisaatio mullistavat nyt vauhdilla markkinaa. Monikaan ei vielä tiedä, että sisätilapaikannus tarjoaa yrityksille uudenlaisia mahdollisuuksia tuottaa digitaalisia palveluja myös mobiiliin. Mistä siinä on kyse?

”Kauppiaat voivat tehdä kävijöille muun muassa personoituja tarjouksia.”

Kauppakeskus voi esimerkiksi tarjota keskuksessa asioiville henkilöille sovelluksen, jonka voi ladata kätevästi ja veloituksetta omaan älypuhelimeen tai tablettiin esimerkiksi eri sovelluskaupoista. Keskuksessa toimivat kauppiaat voivat tehdä kävijöille muun muassa personoituja tarjouksia. Markkinointiin saadaan uusia kanavia ja kampanjoita voidaan tehostaa. 

Asiakas voi hakea sovelluksen avulla reitin etsimäänsä liikkeeseen, ja saada sijaintiin perustuvaa opastusta. Erityistä hyötyjä on sellaisissa tiloissa, joissa liikkuu runsaasti väkeä.

Sisätilapaikannus voidaan toteuttaa esimerkiksi HPE Aruba -teknologialla kaikenkokoisiin rakennuksiin langattomia tukiasemia ja pienikokoisia lähettimiä hyväksikäyttäen. Karttapohjat konvertoidaan alustaan ja dataakin voi hyödyntää. 

Missä asiakkaat, siellä business   

Palveluntarjoavat voivat tarjota sovellusten kautta vaikkapa urheiluareenalla tai lentokentällä asioiville henkilöille opastusta, tietoa, tarjouksia ja täysin uusia palveluja.

Ratkaisun avulla voidaan hyödyntää myös analytiikkaa, kuten analysoida mobiililaitteiden liikkeitä. Milloin ja missä on eniten asiakkaita liikkeellä? Kauppiaat voivat hyödyntää tietoa markkinoinnin ja myynnin edistämiseen sekä henkilöresurssien suunnitteluun. Asiakkaiden liikkumisen perusteella voidaan tehostaa muun muassa hyllyjen ja tuotteiden sijaintia.

Museo voi tarjota vierailijoille interaktiivisia palveluja ja opastusta kävijän sijainnin perusteella. Kävijä tietää myös itse sijaintinsa, ja saa informaatiota näytillä olevista esineistä. Julkisissa tiloissa, kuten lentokentillä ja sairaaloissa, sisätilapaikannusta voidaan hyödyntää monipuolisesti palveluiden tehostamiseen. 
 

Parempaa asiakaskokemusta

Miksi kauppakeskuksen kävijä haluaisi ladata sovelluksen? Sovelluksen kautta hänelle voidaan lähettää personoituja tarjouksia: Saat 30 prosentin alennuksen urheilutuotteistamme. Tarjous on henkilökohtainen ja voimassa vain tänään.

Tämä on tehokas keino kasvattaa asiakkaiden lojaliteettia. Kaupan työntekijät voivat myös jakaa sijaintinsa, jolloin asiakas voi asioida luottomyyjänsä kanssa. Sairaalassa lääkärin sijainti saadaan nopeasti selville, ja lääkärikin tietää muun hoitohenkilökunnan sijainnin. Arvokkaita laitteita, kuten sydänvalvontamonitoreita, voidaan paikantaa laitteisiin kiinnitettävien tagien avulla. 

Uskon sisätilapaikannuksen yleistyvän Suomessa. Urheiluseurat voisivat esimerkiksi tarjota katsojille yhä väkevämmän kokemuksen, kuten mahdollisuuden katsoa omalta mobiililaitteelta tehdyt maalit tai tilata syötävää omalle paikalle ottelutapahtuman aikana.

Asiantuntijamme auttavat suunnittelussa, käyttöönotossa ja ylläpidossa. Onko sinulla ripaus rohkeutta ja halua kokeilla uusia tapoja parantaa asiakaskokemusta?

Erkki Mattsson
Toimitusjohtaja
G30 Finland Oy